SanomaWSOY on ensimmäinen suomalainen viestintäyhtiö, joka on aidosti kansainvälinen ja riittävän suuri ollakseen kansainvälisesti kilpailukykyinen. Kansainvälistyminen on vaikuttanut voimakkaasti ajattelutapaamme: meidän tulee ymmärtää useiden maiden kulttuuria, kieltä ja kansallisia arvoja ja ottaa ne huomioon. Johtamisen ja toiminnan vaatimustaso on samalla selvästi kasvanut: nyt meitä vertaillaan sekä sisäisesti että ulkoisesti paljon ankarammilla kriteereillä kuin kotimaisia yrityksiä. Kansainvälinen ulottuvuus on tuonut toimintaamme lisää dynaamisuutta ja inspiraatiota. Kansainvälistymisen onnistuminen on lisännyt selvästi koko yrityksen kilpailukykyä.
Yhteiskuntavastuumme ei koske vain Suomea ja suomalaista henkilökuntaamme, vaan kaikkia toimintamaitamme ja kaikkia niitä ihmisiä, jotka ovat yrityksemme palveluksessa. SanomaWSOY:n koko henkilökunnalla on oikeus vaatia arvostusta sekä oikeudenmukaista ja tasapuolista kohtelua. Kansainvälistyminen ei ole pelkästään laajentanut yrityksemme toimintaa, vaan se on myös kasvattanut merkittävästi konsernimme henkistä pääomaa ja lahjakkuuspotentiaalia.
Yrityksen yhteiskuntavastuusta ja johdon palkitsemisesta on keskusteltu viime aikoina paljon. Mielestämme yritys kantaa yhteiskuntavastuutaan parhaiten hoitamalla omaa toimintaansa niin, että yritys kasvaa, kehittyy ja kannattaa ja voi näin ollen huolehtia työntekijöistään, olla hyvä veronmaksaja, kantaa vastuuta ympäristöstä ja antaa hyvän tuoton omistajilleen. Yhteiskuntavastuulliset eleet eivät pelasta huonoa yritystoimintaa. Menestyvän yritystoiminnan edellytys on hyvä johto. Huonosta johdosta kärsivät kaikki: ensimmäisenä yritys ja sen henkilökunta, myöhemmin omistajat ja yhteiskunta. Ensisijaisesti pitäisikin tarkastella yritysten toimintaa ja tuloksellisuutta ja arvioida niiden valossa yritysjohdon palkitsemista. Kansainvälinen toiminta asettaa myös omat vaatimuksensa kilpailukykyisille palkkausjärjestelmille.
Viime aikojen yritysskandaaleissa on keskeisenä tekijänä ollut laskentatoimen ja kontrollin pettäminen. Laadukas laskentatoimi onkin kansainvälisen yritystoiminnan tärkeä edellytys. Toisaalta on muistettava, että paraskaan laskentatoimi ja kontrolli eivät korvaa moraalia ja eettistä toimintaa. Yrityksen johdon perustehtäviä on valvoa yritysmoraalia ja näyttää esimerkkiä.
Yritysten toimintaedellytykset ovat viime aikoina heikentyneet niin Suomessa kuin koko Euroopassa. Yritystoimintaa koskevat kansalliset lait ja EU-direktiivit lisäävät erittäin harvoin yritysten kilpailukykyä usein käy päinvastoin. Elinkeinoelämän edustajana on joskus vaikea ymmärtää ja hyväksyä yksityisen yrittämisen aseman heikentämistä. Kyse on todennäköisesti suhtautumistavan eroista. Tietoisesti tai tiedostamatta ajatellaan, että vain valtiovalta synnyttää hyvinvointia. Yksityisellä yrittämisellä on kuitenkin keskeinen rooli hyvinvoinnin aikaansaamisessa. Tästä syystä yritteliäisyyttä pitäisi kaikin tavoin auttaa, kannustaa ja rohkaista.
SanomaWSOY:ssä jokaisen työntekijän yritteliäisyys ja luovuus on tulevaisuutemme ehdoton edellytys. Tässä suhteessa katsomme luottavaisina eteenpäin. Meillä on erinomainen henkilökunta, jota haluamme kiittää hyvin tehdystä työstä. Uskomme, että pystymme vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin niin, että lukijamme ja asiakkaamme voivat nauttia tuotteistamme ja luottaa meihin niin kuin tähänkin asti. Tästä luottamuksesta olemme hyvin kiitollisia.
| Jaakko Rauramo hallituksen puheenjohtaja |
Hannu Syrjänen toimitusjohtaja |